05.06.17 oli ensimmäinen valtuusto. Aika pitkälle järjestäytymiskokous. Ryhmien välisten neuvotteluiden hedelmät nuijittiin kiinni. Tulin valituksi kaupunginhallitukseen ainoana perussuomalaisena ja maakuntavaltuustoon yhtenä kolmesta.

Muutama ajatus ryhmien välisistä neuvotteluista, joissa en tosin ollut mukana, mutta sivusta koetin parhaani mukaan kysellä ja seurailla.

Perussuomalaisilla ei vaalituloksen valossa ollut asiassa paljon sanomista. ”Suuret” olikin yhdessä kokoontuneet ja sopineet muiden tilanteesta. PS:lle ei yhtään lautakuntapuheenjohtajuutta ja monesta muustakin jäätiin ulos. Kivinen on tie viedä PS:n omia teemoja eteenpäin, mutta kyllä todellakin koetan!

Muuten neuvotteluista jäi mietityttämään PS:n näkökulmasta kun mielestäni kokonaispoliittisen iskuvoiman kustannuksella paikkaa annettiin vähän niin kuin kaverille. Mutta toin kantani esille kokouksessa ja olisin itse ennemmin maksimoinut poliittisen vaikutusvallan(kuntalaisten mandaatin) kuin että mahdollisimman moni saa paikan jostakin elimestä. Tätä oikeastaan ehdotinkin. Mutta kait sen voi nähdä laajennettuna vaikuttamisen kenttänä tms.

On hyvä pitää mielessä että paljon on uutta asiaa ja opittavaa, mutta nurkkia pitkin en aio kulkea, vaan omilla ja puolueen teemoilla eteenpäin. Tästä se lähtee!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s