Puolue pelaa likaista peliä erottamiseeni liittyen

Erottamiseeni liittyen puoluehallitus on puoluesihteerin johdolla lähtenyt sumuttamaan ja pelaamaan likaista peliä. Valitettavasti.

Puoluesihteeri IL:ssä:

Puoluesihteeri Slunga-Poutsalon mukaan puolueesta erottamisen ajankohtaa ei voida valita vaalien tai ehdokkuuksien perusteella.
– Joka ikisen erotetun mielestä se on epäreilua ja väärin ja ajankohta on väärä.Jos me lähdettäisiin sellaisella linjalla tekemään puolueessa näinkin isoja päätöksiä, vuodessa olisi varmaan yksi viikko, jolloin ei ole joku kampanja tai tilanne päällä, jolloin voitaisiin erottaa ihmisiä. ”

Tämä selitys ontuu pahasti. PS:n puoluevaltuusto valitsi uuden puoluehallituksen 11.5.2019. Saamani tiedon mukaan, uusi puoluehallitus ei ole vielä pitänyt kokousta. Näin ollen päätöksen erottamisestani on tehnyt vanha puoluehallitus, joka on muutamia henkilöitä lukuun ottamatta sama kuin nykyinen puoluehallitus.

Selvityspyynnössä alkuperäinen puoluehallituksen kokousaika oli 22.02.2019. Asiaani ei kuitenkaan käsitelty tuolloin, koska kokousta oli siirretty jostakin syystä viikolla aiemmaksi, ilman että minulle siitä kerrottiin. Kysyttyäni asiasta helmikuussa, vastaus oli, että asiani käsitellään ”pian”.

Erottamisestani on siis päätetty puoluehallituksessa 23.02 – 11.05 välisenä aikana. Tarkempaa ajankohtaa en tiedä, koska minulle ei ole kerrottu missä kokouksessa erottaminen on tehty. Olen kysynyt kyllä asiaa.

Miksi erottamispäätös jätettiin kertomatta, vaikka se oli tehty jo aiemmin, tai paljon aiemmin?

Hämäyksenä puoluesihteerin kirje oli kirjattu 27.05, aivan kuin erottaminen oli tehty muka tuolloin. Vaikka tällainen kuva haluttiin antaa, selvisi nopeasti, ettei tämä pidä paikkaansa.

Todennäköisintä on, että päätös erottamisestani on tehty jo aikoja sitten ja päätöksen julkistamista on tarkoituksella venytetty yli eduskunta- ja eurovaalien. Syynä tälle on se:
1) ettei minulla olisi mahdollisuutta olla ehdokkaana eduskuntavaaleissa toisessa puolueessa tai omalla listalla
ja/tai
2) ettei heppoisilla syillä tehdyn erottamiseni aiheuttama negatiivinen julkisuus puolueelle haittaisi vaaleja.

Toisin sanoen minun annettiin tehdä eduskunta- ja eurovaalityötä sekä puoluesihteerikampanjaa, vaikka erottamiseni oli jo tiedossa.
Häikäilemätöntä ja törkeää toimintaa sekä kyseenalaista johtamista. Aivan kuin itse erottamisessa ei olisi tarpeeksi haittaa asianosaiselle, vaan tämän lisäksi piti järjestää tällainen makaaberi näytelmä.

Luulin, että mielivalta, epäoikeudenmukaisuus ja jäsenten asettaminen eri arvoiseen asemaan puolueessa olisi menneisyyttä. Ellei puoluehallitukselle ole tullut jotakin aivan omituista virhettä, väärinymmärrystä tai muuta sellaista, vanhat huonot käytänteet ovat vieläkin voimassa perussuomalaisissa.

 

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d8338c66-ea33-4f4a-b3d3-c50e91fa73a7?fbclid=IwAR1PGbjKkfXewEskH-uoYcc24O3irN8pL9QNa4tNQoKEi6eoejmo60vgiDU

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s