Äänestä aito ja todellinen muutos! – Perusjyväskyläläiset ry:n yhteislista

Riippumaton, lahjomaton ja puoluepoliittisesta kieroilusta, puoluevallasta ja suitsivasta puolue-eliitistä vapaa PERUSJYVÄSKYLÄLÄISET.

• Hyvä veli verkostot, suhmurointi ja korruptio saadaan poistettua kuntapolitiikasta helpoiten äänestämällä korruptoituneet puolueet ja puoluepoliitikot pois vallasta. Puoleet ja puoluepoliitikot ajavat viime kädessä vain omaa etuaan.

• Puolueet ja puoluepoliitikot ovat kyvyttömiä toteuttamaan todellista vaikuttamista ja muutosta asioihin. Jos saisi, sellainen olisi kaikkien näiden vuosikymmenien aikana nähty. Toisin on ja asiatmenevät vain huonompaa suuntaan, ellei asioihin tule muutosta. Todellisen muutoksen saa aikaan vain kansalainen, jyväskyläläinen, Sinä itse!

• Puoluepolitiikan ulkopuolella toimiva Perusjyväskyläläiset ei ole puolue-eliitin käskynuorassa ja meille ei sanella Helsingin puoluetoimistolta sitä, kuinka jyväskyläläisten hyväksi toimitaan.

• Perusjyväskyläläiset ei ole eturyhmien, firmojen, konsulttien tai henkilökohtaisen poliitisen uran kliimaksia tavoittelevan puolue-eliitin juoksupoikia vaan ajattelevat riippumattomasti juuri jyväskyläläisten etua. SINUN etua!

Katso Perusjyväskyläläiset ry:n kuntavaaliohjelma tarkemmin täältä: https://www.psjyvaskyla.fi/kuntavaalit/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s